Vingan vastuullisuustyö

Tavoitteena kiertävyys

Seuraavan sukupolven toimintamahdollisuudet edellyttävät kiertotaloutta ja siihen perustuvaa liiketoimintamallia. Ymmärrämme kiertävyyden laajasti ja pyrimme sulkemaan ympyrän parhaalla mahdollisella tavalla työskentelemällä monella eri tasolla. 

Kierrätystä ja uusiokäyttöä

Tavoitteenamme on käyttää tuotteissamme mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Haluamme kuitenkin samalla valvoa materiaaleja ja niiden sisältämiä kemikaaleja, mikä on yksi kierrätysmateriaalin käytön haasteista. Pyrimme myös hyödyntämään jo olemassa olevaa tuotettua materiaalia esimerkiksi tekemällä puuvillantuotannon ylijäämäkuidusta lankaa, josta valmistetaan pyyhkeitä. Oikein menetelmin se on mahdollista. Tuotannon ylijäämäkankaasta, josta käytetään dead stock -nimitystä, voidaan saada aivan uusia tuotteita. Muutamia esimerkkejä tästä ovat Aberdeen-pyyhemallistomme, Sovano-keittiötuotteemme ja ruotsalaisvalmisteinen NorBo-denimtuotesarjamme. Lisäksi muun muassa Sortino- ja Sloane-laukkusarjojemme päällyskankaissa käytetään PET-pulloista valmistettavaa kierrätyspolyesteriä.

Pakkausopas

Vingan (videomuotoisen) HACK your PACK -pakkausoppaan tarkoituksena on esitellä luovasti ja innostavasti keinoja antaa pakkauksillemme toinen elämä. Tavoitteena on minimoida pakkausmateriaali, mutta jokainen tuote vaatii silti jonkinlaisen pakkauksen kestääkseen kuljetuksen ja eri varastoissa tapahtuvan käsittelyn. Pakkauksia ei tarvitse kierrättää saman tien, vaan niitä voi hyödyntää moniin eri tarkoituksiin. Tästä kerrotaan alla olevalla videolla.

Vinga hacks

Vinga hacks sai alkunsa Black Fridayn yhteydessä vuonna 2019. Black Fridayn nimeksi tuli ensin Hack Friday ja lopulta Vinga hack. Hack tarkoittaa, että jostakin jo olemassa olevasta luodaan jotain aivan uutta. Päätimme haastaa itsemme tekemään yhden hackin kuukaudessa aina seuraavaan kesään asti. Projektin avulla halusimme tuoda esiin ajatuksia siitä, miten erilaisiin tarpeisiin voi löytää ratkaisun jonkin jo olemassa olevan esineen avulla. Toivoimme antavamme inspiraatiota ja ideoita, jotka auttavat näkemään tuotteet uusin silmin. 

Kierrätys ja kemikaalit

Suosimme tuotteissamme kierrätys- ja uusiomateriaaleja kuitenkin hyvin tietoisina niiden jäljitettävyyteen ja kemikaalisisältöön liittyvistä haasteista. Haitallisten kemikaalien virran tyrehdyttäminen ja ennakoiva työ parempien vaihtoehtojen löytämiseksi ovat Vingalle sydämenasioita, joiden suhteen emme koskaan tekisi myönnytyksiä vain voidaksemme käyttää kierrätettyä materiaalia. Keskeytimme esimerkiksi projektin, jossa suunniteltiin laukkuja kierrätetystä markiisikankaasta, koska kangas oli tuotannon aiemmassa vaiheessa käsitelty vettähylkivällä valmisteella. Vingan periaatteiden mukaan emme nimittäin käy kauppaa fluoripohjaisilla kemiallisilla valmisteilla.