Vingan vastuullisuustyö

Tavoitteena sitoutuminen

Tämä on ehkä tärkein kulmakivemme, joka vaikuttaa ratkaisevasti tavoitteidemme saavuttamiseen. Olemme kysyneet itseltämme, mikä meille on tärkeää yhteistyökumppaneissamme.  Tuotteidemme valmistajilta vaaditaan esimerkiksi suurta asiantuntemusta, kärsivällisyyttä, sitoutumista ja voimakasta halua kehittää uusia vastuullisia tuotteita. Siksi meillä onkin tapana sanoa, että etsimme pikemminkin kumppania kuin vain tavaran toimittavaa tahoa. Sama koskee suhdettamme asiakkaisiin. Uskomme, että läheinen yhteistyö tuo mukanaan enemmän mahdollisuuksia.

Vierailu toimittajien luona

Syyskuussa 2019 teimme erilaisen toimittajavierailun. Kävimme yhdeksän suurimman toimittajamme luona Kiinassa keskustellaksemme nimenomaan vastuullisuudesta. Meillä oli yksi selkeä sääntö: hinnoista ei ollut lupa puhua tai kysyä KERTAAKAAN. Välillä meidän oli purtava kieltä, mutta mikä upea matka siitä tulikaan! Kaikki kokemamme, kuulemamme ja oppimamme herätti uusia ajatuksia ja ideoita siitä, mitä toivomme liiketoimintamalliltamme tulevaisuudessa.

Toimittajien koulutus

Maaliskuussa 2018 järjestimme Kiinassa suurimmille yhteistyökumppaneillemme koulutuksen. Päivän aikana esittelimme heille Chemicals in focus -työkalumme ja kerroimme, miten haluamme hyödyntää sitä ja mitä se merkitsee tehtaille ja raaka-aineiden toimittajille. Toimittajat saivat laajempaa ymmärrystä työn tärkeydestä ja tietoa siitä, miten viestintä kemikaalilainsäädännöstä ja tuotteistamme on helppo toteuttaa. Koulutus oli tällä kertaa suunnattu tekstiilituotteiden toimittajille, ja kahdeksan heistä osallistui.

Esittelyssä yhteistyökumppanimme

Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys 

Uskomme, että ympäristövaikutuksemme pienentämiseen vaaditaan tietoa ympäristöasioista ja kiinnostusta niihin. Siksi olemme Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen, Naturskyddsföreningenin, tukijayritys ja osallistumme ilmasto- ja ympäristöhankkeiden tukemiseen. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys on maan suurin ja vaikutusvaltaisin ympäristöjärjestö, ja olemalla jäseniä vaikutamme järjestön mahdollisuuksiin nostaa ympäristökysymyksiä ylemmäksi Ruotsin ja EU:n asialistalla. Lisäksi järjestöltä saamamme tieto auttaa meitä päättämään panostustemme kohteet ja toteutustavat sekä varmistamaan, että niissä saadaan aikaan mahdollisimman paljon hyötyä. 

Toimialajärjestö Textilimportörerna

Kuulumme Textilimportörerna-toimialajärjestöön, jonka jäseninä on tekstiilien, nahkatuotteiden, kenkien ja vaatteiden kauppaa harjoittavia yrityksiä. Järjestöstä saamme toimialakohtaista palvelua, ja se auttaa meitä pysymään kartalla kaikesta, mitä alallamme tapahtuu.